Alkioiden siittiösolun valinnan ja PGD:n avulla
tehty geneettinen seulonta on pitkälle
kehitetty tapa välttää koko ajan lisääntyviä
geneettisiä sairauksia. Menetelmä on kuitenkin
synnyttänyt myös monia eettisiä ongelmia.
Muutaman päivän ikäinen
alkio
|
Yhdysvalloissa kuuro lesbopariskunta hankki keinohedelmöityksellä
tarkoituksellisesti kaksi kuuroa lasta. Hedelmöityksessä
käytettiin sellaisen miehen siittiösoluja,
jonka suvussa oli ilmennyt kuuroutta monessa sukupolvessa.
Tämäntyyppinen valinta herättää
uusia eettisiä kysymyksiä.
|
Tutkijat oppivat koko ajan uutta geenien toiminnasta ja
niiden välisestä yhteistyöstä. PDG:n
avulla on pian mahdollista seuloa myös monia muita
sairauksia. Tulevaisuudessa 'mittatilausvauvojen' luominen
saattaa todellakin olla mahdollista. Tämän seurauksena
alkioita saatetaan terveydentilan sijaan alkaa valikoimaan
painon, silmien värin, ulkonäön ja ehkä
jopa älykkyyden ja persoonallisuuden mukaan.
Mittatilausvauva vai tavallinen
terve vauva?
|
PGD:n menestys on siirtänyt
tiedemiesten huomion pois soluihin kohdistuvasta
terapiasta, jossa pyritään muuttamaan
geenejä muna- tai sittiösoluissa tai alkioissa.
Vanhemmat voivat tämän tyyppisen geneettisen
seulonnan avulla yhä useammassa tapauksessa välttää
viallisen geenin siirtymistä lapseen.
|
Vuonna 2000 yhdysvaltalainen Nashin perhe teki lääketieteellistä
historaa saadessaan poikavauvan, joka oli valittu PGD-menetelmällä
ja jonka kudos oli täydellisesti yhtäläinen
vanhemman, sairaan sisaren kudoksen kanssa. Pojan sisko
kärsi harvinaisesta geneettisestä sairaudesta,
ja tytön terveyttä pyrittiin parantamaan vastasyntyneen
veljen istukasta otetun kudoksen avulla. Vastaavanlainen
tapaus tapahtui vuonna 2001 myös Iso-Britanniassa,
ja nyt yhä useammat vanhemmat anovat viranomaisilta
lupaa samaan toimenpiteeseen.
|