Tietovisa
Katso video
Osallistu keskusteluun
Uutisia
 
 

 

Muita ihmisen kantasolujen lähteitä

Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että alkioiden kantasolujen käyttö on hoitomenetelmänä ihanteellinen, koska alkiot lisääntyvät voimakkaasti ja pystyvät erilaistumaan kehon kaikkiin soluihin ja kudoksiin. Kantasolujen hankkimisessa on kuitenkin tuhottava viisi päivää vanhat alkiot.

Tutkijat etsivät parhaillaan vaihtoehtoisia lähteitä alkioiden kantasolujen käyttöön liittyvien eettisten ja poliittisten esteiden välttämiseksi.

Aikuisen luuydin
Aikuisen ihmisen luuydin saattaa olla eräs lupaava kantasolujen lähde. Aikuisen kantasolut tuottavat yleensä veri- ja luuydinsoluja.

Vielä jonkin aikaa sitten tutkijoiden mielestä oli mahdotonta, että nämä luuytimen solut pystyisivät 'menemään ajassa taaksepäin' ja luomaan itsensä uudelleen täysin erilaisten solutyyppien kuten aivojen, hermojen, suolien ja ihon valmistukseen.

Yhdysvalloissa tutkijat ovat kuitenkin lähiaikoina tunnistaneet aikuisen luuytimen kantasolun, jonka he uskovat pystyvän kasvavaan miksi tahansa solutyypiksi. "Tämä on ainutlaatuista", sanoo kantasoluasiantuntija Austin Smith Edinburghin perimäntutkimuslaitoksesta (Centre for Genome Research in Edinburgh, Iso-Britannia).

Sen lisäksi, että suurin osa ihmisistä ja hallituksista pitää kantasolujen ottamista täysi-ikäiseltä ihmiseltä eettisesti hyväksyttävänä, käytäntö sopisi paremmin myös potilaille. Kuvittele, että Sinulla olisi aivosolujasi tappava tauti. Luuytimestäsi voitaisiin ottaa kantasoluja, jotka manipuloitaisiin laboratoriossa siten, että ne muuttuisivat aivosoluiksi. Tämän jälkeen ne istutettaisiin takaisin aivoihisi - ilman elimen-siirtoleikkauksen vastustuskykyistä hylkimisreaktiota.

Tämä on erittäin jännittävä tulevaisuudennäkymä - jos se toimii. Ensimmäiset tulokset näyttävät lupaavilta, mutta tutkijat eivät kuitenkaan tiedä, kuinka monipuolisia luuytimen kantasolut todellisuudessa ovat. He tietävät itse asiassa huomattavasti enemmän alkioiden kantasolujen kyvyistä.

Lisäksi eri kantasolujen tyypit saattavat parantaa parhaiten eri tauteja, minkä vuoksi useimmat tutkijat jatkaisivatkin molempien tyyppien jatkuvaa tutkimista.

Istukkaveri
Viimeinen kantasolujen lähde on napanuoran veri, joka tavallisesti heitetään pois syntymän yhteydessä. Yritykset tarjoavat nyt palvelua, jossa kerätään istukan veri, jonka jälkeen se varastoidaan maksua vastaan lapsen sairastumisen varalta.

Varastointipalvelua tarjoavat yritykset väittävät, että tällä tavalla kerättyjä kantasoluja voidaan käyttää veritautien kuten leukemian ja joidenkin vastustuskykyisten ja geneettisten sairauksien hoidossa.
Tulevaisuudessa napanuoran verta voidaan ehkä käyttää kantasolujen lähteenä aivohalvauksen, sydäntaudin, diabeteksen, Parkinsonin taudin ja lihasdystrofian parantamisessa.

Näiden kantasolujen keräämisessä on hyvää se, että se suoritetaan ilman äidin tai lapsen vahingoittamista. Kantasolut sopivat 100 % yhteen vauvan kanssa, jos tämä joskus sairastuu ja tarvitsee kantasoluja.

Palvelua tarjoavat yritykset väittävät lisäksi, että vauvasta otettavan napanuoran veri voisi myös tarjota yhteensopivia kantasoluja vauvan sukulaisille - veljille ja siskoille, vanhemmille ja isovanhemmille.

Kantasolujen keräyspalvelu muutamaa tuhatta euroa vastaan - onko Sinulla varaa olla varastoimatta niitä?


Castellano 
Català 
Dansk 
Deutsch 
English 
Français 
Italiano 
Português 
Suomi 
Svenska 
 
©2002 bionet