Tietovisa
Katso video
Osallistu keskusteluun
Uutisia
 
 

 

Kuinka vanhaksi meidän on mahdollista elää?

Ihminen elää vanhemmaksi kuin mikään muu nisäkäs. Ihminen voi saavuttaa 120 vuoden iän, mutta elinikä vaihtelee suuresti elinpaikan mukaan.

Kaiken kaikkiaan tiedämme ihmisestä paljon. Tiedämme kuinka vanhaksi vastasyntynyt lapsi voi tilastollisesti elää. On kuitenkin melkein mahdotonta sanoa kuinka kauan lapsi todellisuudessa tulisi elämään. Onnettomuus tai tuhoisa elämäntapa voivat päättää kenen tahansa elämän yhtäkkiä, geeneistä riippumatta.

Odotettu elinikä on kasvanut teollisuusmaissa dramaattisesti 1900-luvun aikana: melkein 50 vuodesta lähes 80 vuoteen. Pisimpään elävän ryhmän muodostavat japanilaiset naiset, joiden elinikä on 83 vuotta.

Lisävuodet on saavutettu "perinteisin" keinoin kuten kehittyneellä elintarviketurvalla, hygienialla ja lääketieteellä. Voidaan sanoa, että pitkä elinikä on ihmisten kehittämä. Villieläimillä ei ole melkein koskaan mahdollisuutta ikääntymiseen, koska eläinten luonnolliset viholliset syövät lopulta heikoimmat yksilöt.

Elämäntavan muutosten vuoksi samaa dramaattista eliniän kasvua on tällä vuosisadalla mahdotonta saavuttaa. Kehittyneissä maissa sama kasvu on kuitenkin parhaillaan käynnissä. Vuoteen 2020 mennessä vanhemmasta sukupolvesta (yli 60-vuotiaista) lähes ¾ asuu kehittyneissä maissa.

Ainoastaan jos ikääntymisprosessia pystytään muuttamaan ja jos uudet kehitystulokset olisivat kaikkien maailman kansojen käytettävissä, elinikä saattaisi ylittää 100 vuotta.


Castellano 
Català 
Dansk 
Deutsch 
English 
Français 
Italiano 
Português 
Suomi 
Svenska 
 
©2002 bionet